Olohuoneen sohvapöytä

by - syyskuuta 13, 2016

Muutoksia olohuoneeseen (klik.)  ja Vaihtoehtoja sohvapöydäksi (klak.) postauksissa olen kertonut siitä, kuinka meidän vanha, iso ja massiivinen sohvapöytä sai lähtöpassit ja miten olenkin sen jälkeen vilkuillut uutta sohvapöytää. Kerroi myös, että sopiva löytyi sitten aivan yllättäen ja lähti meille kotiin siltä seisomalta, enkä ole voinut olla tyytyväisempi.

Kyseessä on Annon tarjotinmallinen sivupöytä, joka iski silmääni Anttilan konkurssimyynnissä. Hinnasta oli napsaistu 40% pois ja pöydälle jäi hintaa hieman reilut parikymppiä. Minun ei tarvinnut kauaa miettiä ostopäätöstä, vaan lähdin kiikuttamaan pöytää kassalle. Enkä voisi olla tyytyväisempi. Paras viimeinen löytö Anttilasta.


Se ei ole ihan sitä, mitä alunalkaen mietin, mutta se ei harmita pätkääkään. Tarjotinpöytä sopii paikoilleen paremmin kuin hyvin, eikä minulla todellakaan ole ikävä sitä vanhaa jättiä. Pöytä on pieni ja siro, sekä simppeli ja sen saa helposti pakattua tarvittaessa myös pois, jos olohuoneen lattialla tarvitaan enemmän tilaa.


Yksi pikku vika pöydässä on. Se on niin kevyt, että ilman alle pinottuja sisustuslehtiä, Nuppu saa vedettyä sen kumoon mennen tullen ja palatessa. Eihän tämä toki tarkoita sen isompia ongelmia kuin, että käyn noin kymmenen kertaa nostamassa tytön jonnekin muualle, kun tämä on päässyt järjestelemään nämä lehdet uusiksi.
Mitä mieltä olet? Tuliko hitti vai huti?

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Teitpä hyvän löydön! Kivan näköinen pöytä! Minä en oikein mitää erityistä löytänyt, kun kävin konkurssimyynnissä. Jotain pientä kuitenkin ja lähinnä muutaman joululahjan. Letkeää syysviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tällä kertaa oli tuuria matkassa. Pöytä sopii paikoilleen paremmin kuin hyvin ja olen tosi tyytyväinen löytöön.

      Poista